Israel Zangwill syntyi Whitechapelissa 21.tammikuuta 1864. Hän oli toinen viidestä lapsesta Moses Zangwill, kiertävä kaupustelija, glazier, ja rabbiininen opiskelija, ja hänen vaimonsa, Ellen Hannah Marks, puolanjuutalainen maahanmuuttaja.
hän kävi juutalaisten Vapaakoulun Spitalfieldsissa. Saatuaan tutkinnon Lontoon yliopistossa hän palasi kouluunsa opettajaksi. Kesäkuussa 1888 hän erosi hänen opetus kantaa tulla journalisti, henkilöstön vastaperustetun viikoittain sanomalehti Juutalainen standardi.
hänen ensimmäinen romaaninsa ”poikamiesten kerho” ilmestyi 1891. Hänen novellejaan ilmestyi useissa lehdissä, kuten The Idler-lehdessä, jota toimitti hänen yliopistoystävänsä Jerome K. Jerome. Hän oli myös toimittajana ”Puck Magazine” – sarjakuvalehdessä, joka taittui helmikuussa 1892. Erään kriitikon mukaan ”The publication of Children of the Ghetto” (1892) vakiinnutti zangwillin aseman juutalaisuuden puolestapuhujana juutalaisessa maailmassa ja sen ulkopuolella.”Tätä seurasivat Ghetto Tragedies (1893), the King of Schnorrers: Grotesques and Fantasies (1894) ja Dreamers of the Ghetto (1898).
vuonna 1903 Zangwill meni naimisiin Edith Ayrtonin kanssa, joka oli fyysikko William Edward Ayrtonin tytär ja Ayrtonin toisen vaimon Hertha Ayrtonin tytärpuoli. Edithin Äiti Matilda Chaplin Ayrton (1846-1883) oli ollut lääkäri ja Lontoon National Society for Women ’ s Suffragen jäsen. Edith oli tuonut esille Hertha, joka oli juutalainen.
miehensä kannustamana Edith julkaisi vuonna 1904 romaanin Barbarous Babe. Tätä seurasi ensimmäinen rouva Mollivar (1905). Edith jakoi äitipuolensa tuen naisten äänioikeudelle ja hänestä tuli NUWSS: n jäsen. Pari sai kolme lasta: George (s. 1906), josta tuli insinööri ja työskenteli Meksikossa; Margaret (1910), joka kärsi psyykkisestä sairaudesta ja joutui laitoshoitoon, ja Oliver (1913), josta tuli kokeellisen psykologian professori Cambridgen yliopistoon.
turhautuneina siitä, ettei äänten saavuttamisessa tapahtunut edistystä, Edith Zangwill ja Hertha Ayrton hyväksyivät, että tarvittiin sotaisampaa lähestymistapaa, ja vuonna 1907 he liittyivät Naisten yhteiskunnalliseen & poliittiseen unioniin. Maud Arncliffe Sennettille kirjoittamassaan kirjeessä Hertha myönsi: ”Päätin jokin aika sitten, että koska en voi itse olla sotaisa terveydellisistä syistä ja koska uskon mitä täydimmin sotilaallisen toiminnan välttämättömyyteen, minun oli pakko antaa kaikki rahani sotaisalle liitolle, joka kantaa taistelun suurimman osan, nimittäin WSPU: lle.”
9.helmikuuta 1907 Zangwill jakoi Keir Hardien kanssa puhujalavan naisten äänioikeudesta. Sylvia Pankhurst levytti: ”When Mr. Zangwill came to speak, he…. julistautui militantin taktiikan ja hallituksen vastaisen politiikan kannattajaksi, ja samat liberaalit naiset (jotka olivat sihisseet Keir Hardielle), vaikka he olivat itse pyytäneet häntä puhumaan heidän puolestaan, ilmaisivat eriävän mielipiteensä ja paheksuntansa yhtä kuuluvasti kuin he olisivat olleet Suffragetteja ja hän hallituksen ministeri.”
Zangwillia arvosteltiin Naisten yhteiskunnallisen & poliittisen liiton militantin taktiikan tukemisesta. Syytökseen, jonka mukaan jäsenet olivat ”epävanhurskaita”, hän vastasi, että ” naiselliset keinot ovat kaikki hyvin, jos on tekemisissä herrasmiesten kanssa; mutta te olette tekemisissä poliitikkojen kanssa”. Hän lisäsi, että ” jokaiselle hallitukselle – liberaalille tai konservatiiviselle – joka kieltäytyy myöntämästä naisten äänioikeutta, on ipso facto vihollinen.”
vuonna 1907 useat vasemmistolaiset intellektuellit, kuten Israel Zangwill, Henry Nevinson, Laurence Housman, Charles Corbett, Henry Brailsford, C. E. M. Joad, Hugh Franklin, Charles Mansell-Moullin, Herbert Jacobs, ja 32 muuta miestä perustivat ”Men’ s League for Women ’s Suffrage” -järjestön tavoitteenaan saada liikkeelle miesten äänioikeus. Jotta naiset saisivat äänioikeuden samoilla ehdoilla kuin miehet nyt tai tulevaisuudessa.”Evelyn Sharp väitti myöhemmin:” on mahdotonta arvioida liian korkealle uhrauksia, joita he (Henry Nevinson ja Laurence Housman) ja H. N. Brailsford, F. W. Pethick Lawrence, Harold Laski, Israel Zangwill, Gerald Gould, George Landsbury ja monet muut tekivät pitääkseen liikkeemme vapaana vihjailusta seksisodasta.”
marraskuussa 1912 Israel Zangwill ja Edith Zangwill auttoivat perustamaan juutalaisen Naisten Äänioikeusliiton. Päätavoitteena oli ” vaatia parlamentaarista äänioikeutta naisille samoin ehdoin kuin se on tai voidaan myöntää miehille.”Eräs jäsen kirjoitti, että” suuri joukko oli sitä mieltä, että juutalainen liitto pitäisi perustaa yhdistämään juutalaiset suffragistit, joilla oli kaikenlaisia mielipiteitä, ja että monet liittyisivät juutalaiseen liittoon, jossa he muuten epäröisivät liittyä puhtaasti poliittiseen yhteiskuntaan.”Muita jäseniä olivat Henrietta Franklin, Hugh Franklin, Lily Montagu ja Inez Bensusan.
marraskuussa 1913 Zangwill kirjoitti the English Review-lehteen artikkelin, jossa hän hylkäsi militancen sen itsensä vuoksi dramaattisena, mutta ei poliittisesti tehokkaana, ja arvosteli naisten yhteiskunnallisen & poliittisen liiton lisääntyvää demokratian puutetta. Zangwill paheksui erityisesti WSPU: n tuhopolttokampanjaa ja auttoi helmikuussa 1914 perustamaan Ei-militantteja Yhdistyneitä Suffragisteja.
Zangwill oli sionismin vahva kannattaja. Hänen elämäkerturi, Joseph H. Udelson, kirjailija Dreamer of the Ghetto: the Life and Works of Israel Zangwill (1990) on väittänyt ”vuosina 1901-1905 (Zangwill) oli virallisen Herzlianin sionismin puolestapuhuja; vuosina 1905-1914 hän oli kapinallisen Territorialismin liikkeellepaneva voima; ja vuosina 1914-1919 hän oli Palestiinalaiskeskeisen juutalaisen nationalismin johtava länsimainen puolestapuhuja”. 16. tammikuuta 1920 Times julkaisi kirjeen Zangwillilta.: ”Se, mitä Pariisissa nyt keksitään (So.Kansainliiton mandaatti), on juoni, jossa ei ole vetovoimaa pelkkiä pakolaisia lukuun ottamatta, suunnitelma, jonka mukaan Palestiinaan palaava vapaasyntyinen Juutalainen joutuisi brittiläisen sotilasvallan alaisuuteen, jota arabienemmistö yhteiskunnallisissa asioissa pahentaisi.”Alfred Sutro totesi, että:” hieman turhan ulkokuoren alla hän oli kummallisen epäitsekäs ja helläsydäminen… tulinen henki, mies, joka koko elämänsä seurasi suurta ideaa.”
toinen elämäkerturi, William Baker, on väittänyt: ”Zangwill oli kulmikas, pitkä, gaunt, ja mittatilaustyönä, ja oli nokkela, voimakas ja epigrammaattinen puhuja, joka houkutteli suuria yleisöjä molemmin puolin Atlanttia. Romaaniensa lisäksi hän käänsi heprealaista liturgiaa englanniksi ja kirjoitti runoja ja kaksikymmentä näytelmää – joista monet olivat sovituksia hänen romaaneistaan.”
heikosta terveydestä kärsineenä hän vetäytyi kotiinsa Far Endiin, East Prestoniin. Hänen elämäkerturi, Joseph Udelson, kirjailija Dreamer of the Ghetto (1990), on huomauttanut: ”Zangwillin fyysinen ja henkinen terveys heikkeni vakavasti seuraavien kahden kuukauden aikana, Kun jatkuva unettomuus ja ahdistuneisuus vaikuttivat hänen aina hauraaseen fyysiseen perustuslakiinsa. Koska hän ei enää kyennyt tekemään mitään työtä, hänet suljettiin kotiinsa.”
Israel Zangwill kuoli keuhkokuumeeseen 1.elokuuta 1926 Oakhurstissa, hoitokodissa West Sussexin Midhurstissa.
